Palokankaan pientila

Nyt kun olen jo muutaman viikon uudessa kodissa asunut, maltan tänne jotain kirjoitellakin. Talo on pysynyt hyvin lämpimänä 18-20 asteen välillä, mikä on itselleni juuri sopiva. Olen aivan rakastunut puuhellaan. Siinä kypsyy nopeasti aamupuuro ja valmistuu pannukahvi. Tällä hetkellä leivinuunissa on tuli, tarkoitus hauduttaa myöhemmin poropataa. Muuttokuorma on suurelta osin pahvilaatikoissa, koska kodin ulkopuolisia töitä on riittänyt enemmän kuin tarpeeksi. Navettakin odottaa vielä asukkaitaan ja vielä mietitäänkin millä kokoonpanolla kanat sinne muuttavat. Kanoista ja kaneista on tullut mukavasti kyselyitä ensi kesää ajatellen, joten pitäisi jo hommiin ryhtyä, jotta niitä riittäisi kaikille haluaville... Hieman tätä kaikkea intoa latistaa vuotava katto, mutta vuokralaisena se ei ole suuremmin minun ongelma. Paitsi sitten, jos tulee home kuvioihin. Nyt talossa on hyvin raikas sisäilma ja toivon sen sellaisena pysyvänkin.

Osa lukijoista jo tietää, osa arvaa. Olen siis vihdoin toteuttanut yhden suurimmista haaveista, olen muuttanut pientilalle. Vuokralle, näin aluksi tutustumismielessä. Tilalla sijaitsee iso navetta, jonne lähiaikoina muuttavat kanat ja kanit. Siellä niillä on hyvin tilaa olla. Tuvan ikkunasta avautuu henkeäsalpaava peltomaisema kumpuilevine metsineen. Pakkasaamun auringonnousut ovat olleet jotain sanoinkuvaamatonta. Muistakin ikkunoista näkyy kaunis luonto. Liikenteen pauhu ei tilalle kuulu ja naapureihin ei ole näköyhteyttä. Yhteen naapuriin pääsin tänään tutustumaan, kun töihin mennessä auto ei jaksanutkaan mäkeä ylös ja liukui ojaan. Onneksi lähdin liikkeelle tavallista aikaisemmin, niin en ihan hirveän myöhässä ollut töistä. Olen tehnyt tuttavuutta leivinuuniin, puuhellaan ja -saunaan. Saunan lämmitys oli melko hidasta, joten työpäivän päätteeksi saunaan menoa saa vain haaveilla. Huomenna on vapaapäivä ja aion saunoa sydämeni kyllyydestä. Puuhellalla olen saanut yllättävän help

Blogin hiljaisuudesta huolimatta elämä kulkee eteenpäin sujuvasti. Paljon on viime kerrasta tullut uutta, kaikkea en uskalla vielä paljastaa.  Yksi pitkäaikaisia stressinaiheuttajia on ollut työtilanteeni. Olen siis ollut lähihoitajana vanhusten parissa, mutta soten myötä työvuorojen saaminen muuttuu ja näin ollen en voi laskea mitään sen varaan. Onnekseni minulle tarjottiin sijaisuutta, jonka otan mielelläni vastaan. Näin ollen voin hyvillä mielin toteuttaa yhden suurimmista haaveistani, johon palaan blogissa joulukuun puolella. Eläinlaumamme on pysynyt jo jonkin aikaa samana. Yläkuvassa oleva Jarno-wiener valmistautuu talven tuloon ja tehtäväänsä kaninkasvatukseni kantaisänä. Neljä jälkeläistä Jarno on jo antanut, mutta lisää odotan vuoden vaihteessa tulevaksi.  Laumassa elävät kanit ovat tulleet keskenään toimeen loistavasti. Naaraat valmistautuvat omaan tehtäväänsä ja poikaset jatkavat vielä hetken kasvamistaan. Kuvassa näkyvät siniset pojat etsivät kotia. Ni

Olen viime vuodet "kärsinyt" sitkuttelusta. Sitten kun olen maalla, sitten kun saan kasvimaan, sitten kun on rahaa, sitten kun jaksan, sitten kun osaan... Reilu vuosi sitten muutin maalle. Tällä hetkellä minulla on satoa tuottava kasvimaa. Tällä hetkellä minulla on töitä, eli myös rahaa. Kukaan ei tule potkimaan minua sängystä, se on itse jaksettava. Tekemällä oppii, netti ja kirjasto ovat tietoa täynnä. Näitä ei enää tarvitse sitkutella, jäljelle jää "sitten kun omistan oman pientilan". Sitten teen asiat näin ja näin. Paitsi että voin tehdä näitä jo nyt olosuhteiden sallimissa rajoissa. Miten paljon olenkaan jättänyt asioita tekemättä, koska voin tehdä niitä muka vasta omalla tilalla. Yhtälailla voisin nytkin mennä keräämään talvea varten marjat, valmistella kasvimaan ensivuodeksi, opiskella vesimelonin kasvattamisesta avomaalla (oi kyllä, Suomessakin onnistuu!), harjoitella lisää omavaraisuuteen tarvittavia taitoja... Kyllä, laiska olen ja itse minun täytyy itseän

Olen ollut erittäin laiska kasvimaani kanssa. Kylvöt tein varsin myöhään, rikkakasveja en ole pahemmin poistanut, saatikka tehnyt muutakaan. Olen ollut leirillä, Seinäjoella Summerfestissä, töissä ja muuten vain laiskotellut. Hiljattain kävin kiertelemässä kasvimaalla. Yllätyin, miten siellä rikkaruohojen seassa kylvökseni olivat kasvaneet ja tuottaneet jopa jo satoakin. Peruna, porkkana, papu, herne, kurpitsat, salaatti, mangoldi, kamomilla, paprika, punajuuri, sipuli, valkosipuli, kurkku, retiisi, pellava ja pinaatti kasvavat ja osasta olen päässyt jo nauttimaankin. Eilen oli viikon ainoa vapaapäivä ja pari tuntia kitkin sieltä puolitoistametrisiä rikkaruohoja innolla. Illalla sade kasteli puolestani kasvimaan. Niin, kertaakaan ei ole tarvinnut kasvimaata itse kastella. Kirvojakaan ei pahemmin ole näkynyt. Perunanlehdissä alkaa rutto näkyä, mutta en ota siitä stressiä. Pikkuhiljaa pitäisi alkaa tekemään kellariin laareja.  Kuvassa pellava. En uskonut sen lähtevän kasvuun, koska kyl

Ensimmäinen juhannus perheen kanssa maalla. Töissä sanoin kaikille, että meillä ei vietetä juhannusta ollenkaan. Tuli sitten kuitenkin kyhättyä pitkän kaavan juhannusillallinen perheelle. Pakastimessa oli lammasta ja oli korkea aika tehdä siitä jotain. Varmin tapa lampaan onnistumisessa on tehdä rosvopaistia. Aamulla kaivoin montun hiekkapohjaiselle entiselle lentopallokentälle ja poltin kolme tuntia isoa nuotiota. Sen jälkeen paketoin marinoidun lampaan voipaperiin, märkään sanomalehteen ja folioon. Laiskana en käärinyt enää kanaverkkoon, ensi kerralla täytyy. Oli sen verran hankala saada pakettia ehjänä montusta pois. Kahdeksan tuntia oli lammas maakuopassa tulikuumien hiilien ja kivien kanssa, hiekkaan haudattuna. Pari tuntia poltin vielä nuotiota päällä. Sen kahdeksan tunnin jälkeen monttu ja lammas olivat polttavan kuumia. Tuoksu oli niin makoisa, että vesi herahti kielelle jo monttua auki kaivaessa. Lammas oli niin kypsää, että luut irtosivat itsestään lihoista ja liha oli täydel

Olin tänään ensimmäistä (mutta tuskin viimeistä) kertaa erämessuilla. Vähän jännitin, että mihin ajan auton parkkiin, mutta opasteet olivat selkeät ja autoille löytyi vielä tilaa. Pysäköintipaikalta meni bussi sujuvasti messualueelle. Messut olivat massiiviset, alue oli suuruudeltaan 9 hehtaaria ja saihan siellä kävellä. Onneksi ei satanut, tai ollut liian kuuma. Ihmisiä oli lauantaipäivänä tietenkin paljon ja paljon jäikin näkemättä ihan sen takia, ettei viitsinyt jäädä jonottamaan. Kaikkea jäi myös huomaamatta väentungoksessa. Olisin halunnut tutustua mm. retkimuoniin, risukeittimiin ja muihin eräilijän kamppeisiin. Jousiammuntaa pääsin kokeilemaan ja voi olla, että se vei mennessään... Nyt onkin tiedossa Mikkelissä jousiammuntaan perehdyttäviä tahoja. Jousiammunta tuntui paljon miellyttävämmältä, kuin haulikon ja kiväärin käyttö. Syksyn teurastuksia ajatellen törmäsin onneksi Modifur Oy:n pisteelle. Nyt tiedän mihin lähetän kaninnahat muokattavaksi. Itse tehdessäni

Viime viikolla täytyi ottaa koulusta varaslähtö kesä"lomaan", kun alkoi tulla toukotöiden kanssa kiire. Vaan se kiire ei ole vieläkään hellittänyt. Toisaalta onneksi en ehtinyt kaikkea vielä tehdä, koska säiden on luvattu viilenevän huomattavasti. Kohopenkkejä on mukavampi tehdä, kun aurinko ei paahda ja vielä ei tarvitse pelätä muiden, kuin perunoiden puolesta yllätyspakkasia. Varhaisperunan tosiaan olen vihdoin saanut maahan, ihan ei juhannukseksi taida ehtiä. Kylvön jälkeen arvostus perunaa ja perunanviljelijöitä kohtaan nousi huippuunsa. Puoli päivää meni neljän rivin käsin kuokalla muokkaamiseen ja perunoiden istuttamiseen. Kädet olivat rakkuloilla ja paikat jumissa sen homman jälkeen. Vaan eipähän tee mieli jättää noita perunoita syömättä, kun ovat vaatineet suuren työn. Kanala tuli tänään vihdoin ja viimein siivottua perusteellisemmin. Kalkitseminen sai kuitenkin jäädä. Seuraava suurempi siivous odottaa syksyllä, kun alan tekemään talvea varten lämpöpehkua. Kanalas

Viime viikonloppua olin odottanut jo kauan. Harmillisesti kaksi kivaa reissua sattui päällekkäin, mutta pääsin lopulta osallistumaan molempiin. Perjantaina olin nuortenleirillä, josta yöllä ajelin kotiin nukkumaan herätäkseni muutaman tunnin kuluttua ajaakseni Lahteen  Elontilan (linkki) järjestämälle permakulttuurikurssille. Avaan tässä tekstissä hieman permakulttuurin ideaa ja hehkutan Elontilaa kurssipaikkana. Permakulttuurista tulen varmasti kirjoittamaan vielä lisää, koska tulen parhaani mukaan noudattamaan sen periaatteita ja toimintatapoja. Permakulttuuri pohjautuu eettisiin periaatteisiin, ekologiaan, luonnon havainnointiin, perinteisten ja kestävien viljelymenetelmien ja tekniikoiden tuntemiseen sekä tieteelliseen tietoon. Permakulttuurin perusperiaatteita on mm. työskennellä yhdessä luonnon kanssa, sitä hyödyntäen ja sitä tukien, sekä hyödyntää kaikki kasvien ja eläinten toiminnot (esim. kana- lanta- munat-liha) sen sijaan, että hyödynnettäisiin vaikka kanasta vain mun

Olen vuosikaudet haaveillut eläimistä. Ennen maallemuuttoa hankin Ellan, joka oli ajokoiraristeytys. Jonkin ajan kuluttua pitkien koulu- ja työpäivien takia tuli aiheelliseksi hankkia Ellalle kaveri ja meille muuttikin sekarotuinen Kerry eli Keri. Ella valitettavasti jäi vuosi sitten auton alle ja Keri yksin. Olin jossain vaiheessa lupautunut ottamaan Venäjältä katukoiran koulutettavaksi ja kotia etsimään ja näin meille viime kevättalvena muutti Busya eli Pipsa. Pipsan kanssa alku oli vaikea, koska se oli elänyt ikänsä kadulla ja oli villi. Nyt Keri on siirtynyt pikkusiskolleni (asuu edelleen samassa taloudessa kanssani) ja Pipsasta on tullut minulle ja perheelleni tärkeä perheenjäsen, enkä todellakaan ole sille kotia etsimässä. Pipsan ja Kerin lisäksi meille on kotiutunut karhukoirasiskot Anni ja Aino, sekä ajokoirat Kiira. Kissoja edustavat Diana ja Kiti, joskin Kiti on siskoni. Anni-koira taas on isäni, joten minulla on Pipsa, Aino ja Kiira. Äiti tosin haluaisi adoptoida Kiiran...

Omavaraisuuteen pyrkiminen vaatii monien taitojen opettelua. Kaupungissa eläneenä, kaiken kaupasta saaneena olen nyt vaikeassa vaiheessa. Olisi niin paljon opeteltavaa ja kaikki se pitäisi oppia heti malttamattoman luonteeni takia. Minulla on tapana perehtyä johonkin asiaan intohimoisesti jonkin aikaa, kunnes innostus lopahtaa ja homma jää kesken. Pisimpiä keskeneräisiä asioita on mm. neulottu torkkupeitto (5 vuotta) ja villapaita (4 vuotta). Torkkupeiton lankoineen itseasiassa taisin lahjoittaa pois, mutta villapaita vielä odottaa tekijäänsä. Sitä tosin täytyy purkaa hyvän matkaa, koska se olisi nyt minulle pieni. Tämän hetken suurimmat haasteet liittyvät kasvimaahan. En ole viherpeukalo ja sen huomaa, kun katsoo kylvöjäni. Äskettäin uusin kylvöni, kun edelliset kuihtuivat tai jäivät kokonaan itämättä. Lehtikaali pilkottaa jo ja sipulitkin ovat hyvällä mallilla. 1. taito onkin kasvimaan perustaminen. Siihen on tulossa apua, kun menen ensikuussa permakulttuurikurssille. Permakulttuur

Jokainen ihminen käsittää varmaan omavaraisuuden hieman eri tavalla. Ainakin näin olen huomannut Facebookin omavaraisuuteen liittyvissä ryhmissä. Joku ei halua ostaa kaupasta mitään, joku ei halua olla tekemisissä yhteiskunnan kanssa, joku haluaa olla riippumaton, joku taas haluaa varautua suureenkin kriisiin. Itsellä pyrkimys omavaraisuuteen lähti siitä aluksi, että en halunnut ostaa kaupasta mitään, enkä käydä palkallisessa työssä. Nykyään asioita enemmän miettineenä ja asioista selvää ottaneena, on omavaraisuuden käsitykseni saanut suuremman sisällön ja merkityksen. Joka ikinen tarvitsee rahaa aloittaessaa omavaraisuutta, siitä ei pääse mihinkään. Palkallista työtä on pakko tehdä siihen asti, että on saanut tarpeeksi tarvitsemaansa ja vielä senkin jälkeen tulee tilanteita, missä raha on ainoa ratkaisu. Itselle ideaali olisi se, että voisin joko tehdä keikkaa tai töitä kotoa käsin. Rasituin viime vuonna liikaa henkisesti ja fyysisesti täysistä työtunneista lähihoitajan töissä. Sa

Yhdellä naaraskaneista olisi ollut laskettu aika näinä päivinä. Viime lauantaina, kun menin ruokkimaan kanoja ja kaneja, huomasin, että kani oli synnyttänyt. Poikaset olivat pitkin karsinaa ja yksi puoliksi syötynä. Emon kanssa asunut toinen naaras oli tähän syypää. Poikasia oli yhteensä seitsemän ja nämä kuusi vein sisälle ja yritin elvyttää niitä. Tunnin pidin niitä hyvin lämpimän vesipatjan (ts. avonaisessa muovipussissa, joka vesikulhossa) päällä, vuorotellen käsilläni hieroen. Osan väri alkoi muuttua lupaavaksi, mutta lopulta oli luovutettava. Yksi hyvä nyrkkisääntö tähän on, että poikanen on varmasti kuollut, kun kynnet muuttuvat verestä punaisiksi. Nyt emokani saa palautua kantoajasta ja synnytyksestä rauhassa. Jotkut astuttavat kanin heti synnytyksen jälkeen, jos poikaset eivät syystä tai toisesta ole selvinneet, mutta oman kokemukseni mukaan jokainen eläin tarvitsee aikaa palautuakseen. Huomenna käyn vaihtamassa tämän poikasen syöneen naaraan ja sen veljen kahteen suk

Meillä oli kana, joka sai nimekseen Nilkku-Lotta. Kana nilkutti toista jalkaansa ja oli muutenkin hyvin räsyisen näköinen. Muut kanat eivät siitä pitäneet ja aina, jos Nilkku-Lotta eksyi muiden kanojen joukkoon, kävivät ne sen kimppuun. Kukko sitten yritti tuloksetta eukkojaan komentaa. Muutama päivä sitten kuusi kanaa hyökkäsivät Nilkku-Lotan kimppuun. Nilkku-Lotta päätyi pää verissä, siivet ja jalat levällään makaamaan yhteen pesään. Päätimme, että nyt oli aika päästää tämä ressukka kärsimyksistään.  Lopetus sujui tainnutuksen kanssa nopeasti ja seuraavaksi oli nylkemisen vuoro. Kanan käsittely on paljon vaikeampaa, kuin kanin! Sain kuitenkin lihat talteen puhtaina ja koirillekin riitti herkkupalat. Maatiaisissa ei hirveästi ole lihaa, kun ovat niin pieniä, mutta tätä kanaa riitti neljälle aterialle itselleni, ja parille muulle maistiaisiksi. Epäilin, uskaltaisivatko muut maistaa, mutta kuulema oli tosi hyvää! Ja tottahan olikin. Ei tule ikävä kaupan broilereita tämän jälkeen, n

Olen nähnyt paljon videoita lihantuotannosta ja ollut erilaisilla lihatiloilla. Olen nähnyt esimerkiksi sian, naudan ja kanan koko elinkaaren syntymästä teuraaksi. Silti en ole yhdistänyt tätä kaupassa myytävään lihaan. Tai lihaan yleensäkään. Ja tiedän, ettei moni muukaan. Joko eivät tiedä tai eivät halua. Tiesittekö, että tiput kuoriuduttuaan joutuvat aikamoiseen maailmaan? Niitä heitellään laatikosta toiseen, kuljetetaan pitkin liukuhihnoja. Kanat ovat niitä, jotka saavat jäädä henkiin (ei sillä, että kaikki selviäisivät elämänsä ensiviikoista). Kukot murskataan. Netistä löytyy hyvin havainnollistavia videoita tälle. Ja on turha tuudittautua ajatukseen, ettei Suomessa toimittaisi niin. Kyllä toimitaan. Mutta sen ei tarvitsisi olla tuollaista. Lihankulutus on nykyisellään liiallista ja vähemmällä pärjättäisiin mainiosti. Yksi syy tuollaiselle tuotannolle on raha. Kuluttaja haluaa ruokaa halvalla ja tehotuotanto on vastaus siihen. Jos kuluttaja panostaisi enemmän laatuun, kuin määrä

Minä olen pieni wiener-tyttö. Lauantaina eläinlaumaamme muutti neljä uutta kania. Näistä yksi uros (nelikiloinen jössikkä) ja kaksi naarasta ovat wienereitä ja yksi uros wiener-ranskanluppa-suurihopearisteytys. Kanit ovat vielä nuoria, varsinkin naaraat. Ne saavatkin odotella jonkin aikaa, ennen kuin pääsevät mammapuuhiin.  Yksi kasvateistani, risteytyskani Äksypöksy tapasi sulhasen ja näillä näkymin vajaan kuukauden kuluttua meillä on pienen pieniä pupuvauvoja. Toivon, että neiti hoitaa poikasensa yhtä hyvin, kuin äitinsä. Vanhin naaraani, tämän neidin äiti, ei lämmennyt kahdelle sulhaselle ollenkaan, joten se jää näillä näkymin vain lemmikiksi.  Vielä ei näe, onko masussa pienokaisia. Aikaisemmin kanin raskaudesta on tullut viitteitä viikko astutuksesta. Emo alkoi tekemään pesää ja repimään turkkiaan. Tämä tosin voi olla myös valeraskautta, mutta seuraavaksi kanilla kasvoikin jo vatsa ja nisät oli putsattu karvoista. Loppuraskauden aikana saattoi poikasia jo tunnust