Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2016.

Juhannuksen aikaa

Ensimmäinen juhannus perheen kanssa maalla. Töissä sanoin kaikille, että meillä ei vietetä juhannusta ollenkaan. Tuli sitten kuitenkin kyhättyä pitkän kaavan juhannusillallinen perheelle. Pakastimessa oli lammasta ja oli korkea aika tehdä siitä jotain. Varmin tapa lampaan onnistumisessa on tehdä rosvopaistia. Aamulla kaivoin montun hiekkapohjaiselle entiselle lentopallokentälle ja poltin kolme tuntia isoa nuotiota. Sen jälkeen paketoin marinoidun lampaan voipaperiin, märkään sanomalehteen ja folioon. Laiskana en käärinyt enää kanaverkkoon, ensi kerralla täytyy. Oli sen verran hankala saada pakettia ehjänä montusta pois. Kahdeksan tuntia oli lammas maakuopassa tulikuumien hiilien ja kivien kanssa, hiekkaan haudattuna. Pari tuntia poltin vielä nuotiota päällä. Sen kahdeksan tunnin jälkeen monttu ja lammas olivat polttavan kuumia. Tuoksu oli niin makoisa, että vesi herahti kielelle jo monttua auki kaivaessa. Lammas oli niin kypsää, että luut irtosivat itsestään lihoista ja liha oli täydel

Erämessuilla

Olin tänään ensimmäistä (mutta tuskin viimeistä) kertaa erämessuilla. Vähän jännitin, että mihin ajan auton parkkiin, mutta opasteet olivat selkeät ja autoille löytyi vielä tilaa. Pysäköintipaikalta meni bussi sujuvasti messualueelle. Messut olivat massiiviset, alue oli suuruudeltaan 9 hehtaaria ja saihan siellä kävellä. Onneksi ei satanut, tai ollut liian kuuma. Ihmisiä oli lauantaipäivänä tietenkin paljon ja paljon jäikin näkemättä ihan sen takia, ettei viitsinyt jäädä jonottamaan. Kaikkea jäi myös huomaamatta väentungoksessa. Olisin halunnut tutustua mm. retkimuoniin, risukeittimiin ja muihin eräilijän kamppeisiin. Jousiammuntaa pääsin kokeilemaan ja voi olla, että se vei mennessään... Nyt onkin tiedossa Mikkelissä jousiammuntaan perehdyttäviä tahoja. Jousiammunta tuntui paljon miellyttävämmältä, kuin haulikon ja kiväärin käyttö. Syksyn teurastuksia ajatellen törmäsin onneksi Modifur Oy:n pisteelle. Nyt tiedän mihin lähetän kaninnahat muokattavaksi. Itse tehdessäni

Toukotöitä

Viime viikolla täytyi ottaa koulusta varaslähtö kesä"lomaan", kun alkoi tulla toukotöiden kanssa kiire. Vaan se kiire ei ole vieläkään hellittänyt. Toisaalta onneksi en ehtinyt kaikkea vielä tehdä, koska säiden on luvattu viilenevän huomattavasti. Kohopenkkejä on mukavampi tehdä, kun aurinko ei paahda ja vielä ei tarvitse pelätä muiden, kuin perunoiden puolesta yllätyspakkasia. Varhaisperunan tosiaan olen vihdoin saanut maahan, ihan ei juhannukseksi taida ehtiä. Kylvön jälkeen arvostus perunaa ja perunanviljelijöitä kohtaan nousi huippuunsa. Puoli päivää meni neljän rivin käsin kuokalla muokkaamiseen ja perunoiden istuttamiseen. Kädet olivat rakkuloilla ja paikat jumissa sen homman jälkeen. Vaan eipähän tee mieli jättää noita perunoita syömättä, kun ovat vaatineet suuren työn. Kanala tuli tänään vihdoin ja viimein siivottua perusteellisemmin. Kalkitseminen sai kuitenkin jäädä. Seuraava suurempi siivous odottaa syksyllä, kun alan tekemään talvea varten lämpöpehkua. Kanalas