Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2018.

Mitäs tänne kuuluukaan?

Blogi on ollut nyt pidemmän aikaa hiljaisena. Kaikenlaista on sattunut ja tapahtunut, enimmäkseen ei niin hyvää. Kaikelle on tarkoituksensa ja ainakin osaan nauttia ja iloita pienistä asioista, vaikka niitä ei kovin usein tunnu vastaan tulevankaan. Mistähän aloittaisin? Viime kesänä toinen polvi meni muutamaan otteeseen sijoiltaan ja se onkin siitä asti vaivannut enemmän, kuin koskaan. Kesällä myös taitoin selkäni, jonka seurauksena sain pari pullistumaa ja rustoa repesi. Samalla löytyi rappeumaa selkärangasta. Skolioosi minulla jo olikin kiusana. Jäin sairaslomalle ja kuvittelin olevani työkunnossa muutamassa viikossa. Synkkä pilvi lipui mieleeni, kun aloin tajuamaan, etten kuntoutunutkaan odotetulla tavalla. Lähihoitajan töihin en voi enää palata. Tuntui kuin olisin pudonnut tyhjän päälle, koska en vieläkään kahdeksan kuukauden päästä tiedä mitä muuta olisin, kuin lähihoitaja. Tämän lisäksi muut henkilökohtaiset murheet elämässäni eivät ole tehneet oloani lainkaan helpommaksi. Onne