Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuu, 2018.

Metsävattuja ja muita herkkuja

Kuivuudesta huolimatta luonto on täynnä syötävää niin ihmisille, kuin eläimillekin. Nyt olisi hyvä hetki kerätä ja kuivata esimerkiksi kanoille maitohorsmaa talveksi. Vaan helle ei oikein innosta rehkimään.  Mansikkamaalta olen kerännyt pari-kolme kertaa viikossa satoa. Vielä pitäisi ostaa joltain mansikkatilalta, jotta olisi tarpeeksi talven varalle. Ensimmäiset mansikkaraparperihillot olen jo kerennyt keittämään ja maistamaankin.  Mangoldia tulee todella hyvin, eikä tuholaisetkaan pahemmin ole sitä vaivannut. Olen jo kerennyt osan sadosta pakastamaan, vaikka varsinainen korjuuaika onkin ensipakkasten kynnyksellä vasta.  Yrtit ovat kasvaneet kiitettävästi ja niitä alan hiljalleen kerätä kuivattavaksi. Saatan myös tehdä yrttiöljykuutioita pakkaseen. Sipulia olen kerännyt sen verran, kuin on varret alkaneet kukkimaan. Pari sipuli jätin maahan vielä jatkamaan kukintaansa uusien istukkaiden toivossa. Sanotaan, että sipuli alkaa runsaasti kukkimaan, jos ne on istutettu