Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2019.

Talven kuulumiset ja tulevan kauden suunnitelmat

Tänään käynnistyi tälle vuodelle yhteispostaussarja. Laitan tämän postauksen loppuun linkit muihin aihetta käsitteleviin blogeihin. Yhteispostaussarja on hyvä tapa saada eri näkökulmia ja kokemuksia vähällä vaivalla ja itselle rutiinia blogin päivittämiseen.  Sarjan ensimmäisen osan aiheena on talven kuulumiset ja tulevan kauden suunnitelmat. Normaalisti tähän aikaan vuodesta minulla olisi jo tarkka suunnitelma ja visio tulevasta vuodesta, mutta tällä hetkellä pää lyö tyhjää. Visio tilani kehittämisestä on kutakuinkin sama, kuin aiempinakin vuosina. Tänä vuonna kuitenkin toivoisin saavani enemmän asioita aikaan.  Pihapiiriä ympäröi tupa, navetta ja aitta. Pihalle mietin kasvilavoja hyödyntääkseni "joutomaan". Kasvilavat on myös helppo suojata kanoilta, jotka tykkäävät kylpeä niissä. Haaveilen pihasaunasta ja olen miettinyt tämän tönön entisöintiä. Se on alunperin sauna ollutkin, mutta edelliset asukkaat muuttivat sen verstaaksi. Sillekin olisi käyttöä, mut