Siirry pääsisältöön

Kanojen pito omavaraisuuden näkökulmasta


Joukko omavaraisuusbloggareita päätti kirjoittaa yhdessä kanojen pidosta. Linkkaan muiden blogit alas, niin pääset lukemaan nekin ja saat kenties eri näkökulmia, ideoita ja ajatuksia.

Suhteeni kanoihin omavaraistaloudessa on hieman ristiriitainen. En voi sanoa olevani kananmunien (tai kanojen) suhteen omavarainen, koska ostan kanojen rehun, kalkin, vitamiinit ja kuivikkeet. Lisäksi kanoilla on talvella lämpölamppu. Voi olla, että jos en aikaisemmin kanoja olisi ottanut, en niitä ottaisi nyt ollenkaan. Kananmunat on kuitenkin osa päivittäistä ruokavaliotani ja kanat ovat oikeasti minulle tärkeitä myöskin lemmikkeinä. Unohdun välillä kanojen seuraan pitkiksi ajoiksi... Koska en toistaiseksi kanoista halua luopua, tarkoitukseni on kasvattaa kanoille enemmän ravintoa talvenkin varalle. Kesällä ostorehun tarve vähenee huomattavasti, kun kanat etsivät ravintoa luonnosta. Talven varalle voin kuivata villiyrttejä, marjoja ja kerppuja, mutta ne ei yksinään riitä.


Kun aloin suunnittelemaan kanojen pitoa minulle oli tärkeää, että kanat olisivat rodultaan terveitä ja kestäviä Suomen olosuhteisiin. Päädyin lopulta kiuruvetiseen maatiaiskantaan, kun niitä sattui olemaan juuri sillä hetkellä saatavilla.

Välillä hairahdin silkkeihin, kun halusin tipuja ja kiuruvetiset eivät innostuneet hautomisesta. Ja silkithän hautoivat, melkein jopa itsensä hengiltä. Silkit eivät ole yhtä "säänkestäviä" kuin maatiaiset, joten kolme silkkiä riitti. Lisäksi yritin hautoa sinisiä ja vihreitä munia munivia kanoja, mutta laihoin tuloksin.



Hautomakoneen hankin, kun halusin kerralla paljon tipuja. Tarkoitus oli hautoa lisää munijoita ja kukkoja ruuaksi. Kuitenkin olen kokenut kanojen alla hautomisen vaivattomammaksi ja myinkin lopulta hautomakoneeni pois. Ei tarvitse stressata sähkökatkosten takia (joita täällä on kyllä ollut aika vähän), kosteustasapainosta ja lämmöistä. Kana huolehtii niistä puolestani.
Tällä hetkellä kolme kanaa hautoo, yksi tyhjää pesää ja kaksi ankan munia. Ankkojen on tarkoitus toimia kesän ruohonleikkurina, tuholaistorjujina ja syksyllä pakastimen täytteenä, mikäli maltan niitä pois laittaa.


Jotkut sanovat maatiaisten selviävän, kunhan juomavesi ei jäädy. Eläinsuojelullisesta näkökulmasta kanalan lämpötilan tulisi kuitenkin olla lämpimämpi, kuin nippanappa plussan puolella. Ensimmäinen kanalani oli harvassa hirsirakennuksessa, joka ennen toimi vilja-aittana. Siellä lämmityksen hoiti pehku ja pari lämpölamppua. Nykyisessä kanalassa on seinät eristetty ja siellä pysyi pakkasilla lämpö hyvin yhden lämpölampun ja pehkun kanssa kymmenen asteen paikkeilla. Lämpölamppua ei tarvinnut alle kymmenen asteen pakkasilla.

Kuivikkeena käytän vähän vaihdellen hamppua tai purua. Hamppua käytän mieluummin, sillä pehkun voi tyhjentää suoraan kasvimaalle kohopenkkeihin, kun puru taas tarvitsisi ensin kompostoinnin. Lisäksi hamppukuivike pölisee huomattavasti vähemmän, kuin puru. Hampussa on kuitenkin ollut sen verran laadussa sanomista, että välillä on ollut pakko ottaa puru käyttöön. Hamppukuivikkeessa ei saisi olla lankamaista hahtuvaa, sillä se kietoutuu kanojen varpaiden ympärille aiheuttaen pahimmassa tapauksessa kuolion. Lisäksi hamppu on joinain kertoina ollut ostettaessa homeista. Moni käyttää turvetta kuivikkeena, mutta minusta se on epäeettisin ja -ekologisin vaihtoehto. Kuivikkeen suhteen en tule olemaan omavarainen, sillä purua omista puhdetöistäni tulee olemattomia määriä ja tarpeeksi imukykyisen, pölisemättömän kuivikkeen kasvattaminen ja jalostaminen on työlästä. Purua saan kuitenkin puusepiltä ilmatteeksi, mutta niiden kanssa täytyy olla tarkkana, ettei seassa ole liimoja tms.


Minulle on tärkeää, että hyödynnän kaiken, mitä kanat suoraan tai välillisesti antaa. Tiedän kanojen omistajia, jotka kuskaa minulle arvokkaan kanankakan jäteasemille sen sijaan, että hyödyntäisivät sen omalla pihallaan (toki taajamassa pihaan ei välttämättä saa laittaa kanalan tuotoksia).

Ohessa linkki permakulttuuriaiheiseen kirjoitukseeni, jossa aika lopussa olen avannut mitä kaikkea kana meille oikeastaan antaa:


Ensimmäisen kerran kun maistoin omaa kanaa, suustani pääsi "wau!". En ollut arvannut miten paljon makua kanassa on, kun olin ennen syönyt vain broileria. Kanaan verrattuna broileri on täysin mautonta. Kanan saaminen lautaselle voi tuntua työläältä, mutta se on kaiken vaivan arvoista ja arvostan kanan lihaa todella paljon. Hiljalleen teurastus alkaa olla helpompaa ja helpompaa. Alkuun pääsemiseksi voi katsoa YouTubesta videoita (hakusana esim. chicken slaughtering tai butchering chicken).

Pidän kesäkuussa tilallani kotikanalakurssin ja mahdollisesti myös "jatkokurssin", ota yhteyttä jos haluat osallistua!

Muiden aiheesta kirjoittaneiden blogipostaukset (lisään linkkejä viiveellä, pahoittelut!):

Caramellia
Maalaiskaupungin piha
Ku ite tekee
Riippumattomammaksi
Sorakukka
Rakkautta ja maan antimia
Harmaa torppa

Kommentit

  1. Voi että kun meilläkin alettaisiin hautoa! Hämeenkannassa on muistaakseni yksi neljästä (vai peräti viidestä) hautomaviettinen, joten kun näitä aikuisia kanoja on nyt vain kolme niin huonolla tuurilla joukkoon ei ole osunut yhtään kanaa joka ymmärtäisi hautomisen päälle. Jätän kyllä tahallani munia pesiin useammaksikin päiväksi siltä varalta että isompi munamäärä inspiroisi hautomapuuhiin.

    Kuivikkeiden osalta on minullakin nyt mietinnässä että mitä teen tuolle vanhalle purulle. Olen pitkin talvea siis tehnyt niin että kerään suurimman osan kakoista erikseen, ne on laitettu jo vauhdittamaan komposteja. Eli se mitä on jäljellä on sitten enimmäkseen ihan vaan purua. Täytyy nyt miettiä mikä sille on järkevin käsittelytapa kun joka tapauksessa meillä on valtava määrä puupohjaista orgaanista ainesta muutenkin kompostien tukkeena.

    Ankat kiinnostaisivat minuakin, mutta en keksi miten niille saisi talveksi kylpypaikan järjestetyksi tai miten ne saisi pidettyä poissa luonnonlammesta minkä rehevöitymistä pitäisi muutenkin rajoittaa. Olen tuuminut että helmikanat olisivat mielenkiintoinen vaihtoehto, mutta niissä on sitten omat kommervenkkinsä, todennäköisesti livistävät pitkin metsiä heti kun silmä välttää. Mutta toistaiseksi olen tyytyväinen tähän nykyiseen parveen, tosin toivoa sopii että tämän kevään poikueessa on riittävä määrä kanatipuja, säilytysohjelmassa kun on oltava vuoden loppuun mennessä vähintään 10 lintua...

    VastaaPoista
  2. Meilläkään ei olla omavaraisia kananpidon suhteen, ei lähellekään. Vaan ei kyllä tarvitsekaan; ne oman kanalan munat ja varsinkin liha ovat sellaisia herkkuja, josta ei osaisi enää luopua. Ankkoja kokeilimme toissa kesänä, mutta se oli meidän oloissa yksi mahdottomuus. En ollut kykenevä kantamaan uutta kylpyvettä sitä mukaa, kuinka nopeasti ankat sen sotkivat.

    Tuo on ihan totta, että harva kanan pidossa varmaankaan "omilleen" pääsee :) Saisi kaupan munakennollisilla olla jo aika tavalla hintaa, että oman kanalan munat tulisivat edullisemmaksi.

    VastaaPoista
  3. Meillä on pari kertaa saatu maistaa itsekasvatettua maatiaiskanaa ja ai että mikä maku. Aivan toista maata kuin tehotiput.

    VastaaPoista
  4. Minusta tuntuu että aniharva pääsee omavaraiseksi kanojen suhteen. Mikä on muuten pistänyt silmään kun jotkut jopa väittää ettei kanaa voisi ruokkia omavaraisemmin vaan kaikki pitäisi olla ostorehua. Tämä vähän kummastuttaa

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahduta minua kommentilla!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mitä kuuluu?

 Pakko oli kaivaa vanha blogi esiin ja tulla kirjoittamaan, kun en enää jaksa puhuakaan, mutta ajatuksia pitäisi silti saada purkaa. Tänään lampaita hoitaessa iski lujaa vasten kasvoja viime aikojen tapahtumat.  Palokankaalla oli muutama viikko sitten tulipalo. Talo on asumiskelvoton. Tiitus-kissa ja yksi pentunsa eivät lopulta selvinneet palosta. Muistakin eläimistä Veikkaa lukuunottamatta olen joutunut luopumaan. Lampaita hyvästellessä tajusin, että arki jota olin rakentanut onkin nyt poissa ja pitäisi opetella elämään toisenlaista arkea, jossain muualla.  Nykyään päivät tuntuvat menevän vain töitä tehdessä. Vapaa-aika ei sano minulle enää mitään. Somessa roikkuminen on vaihtunut lukuisiin puhelinsoittoihin ja asioiden järjestelemisiin.  Epätietoisuus on koko ajan läsnä. Vakuutusyhtiöltä odotan vielä päätöstä. Mitä teen talon kanssa? Pääsenkö vielä joskus muuttamaan takaisin Palokankaalle? Haluanko? Pystynkö?  Pitäisi ostaa vaatteita, mutta miten se onkaan niin vaikeaa? Turhauttaa mi

7 vuotta sitten muutin maalle

7 vuotta sitten muutin Helsingistä Kangasniemelle äitini kotitilalle Lautakankaalle.  Tarkoitus oli suorittaa lähihoitajaopintojen kaksi viimeistä työharjoittelua Kangasniemen terveyskeskuksessa. Työharjoittelun jälkeen jäinkin sinne töihin, kävin keväällä tyhjentämässä Helsingistä opiskelijakämpän ja täällä sitä vielä ollaan, vaikka kovin moni sitä epäili. Minulla ei ollut autoa, ajokortista puhumattakaan, joten talven kuljin kirkonkylälle ensin n. 3 kilometriä valtatien vartta tarpoen ja loput linja-autolla. Kevään tullen linja-auto vaihtui polkupyörään. 15 kilometrin matka valtatietä sujui nopeammin pyörällä, kuin jalan ja linja-autolla. Nautin aikaisista aamuista pyörän selässä, eikä vesisateita pahemmin kohdalle osunut. Yhden kotimatkan muistan, kun oli vastatuuli ja teki mieli paiskata pyörä ojaan. Välillä hemmottelin itseäni taksikyydillä. Kaupasta lähti usein mukaan ruuan lisäksi mansikka-lime Juissia, Pringles-sipsejä ja mozzarellapakastepizzaa. Etenkin sitten, kun pikkusisko