Siirry pääsisältöön

Kasvukauden kiireet

Aika tahtoo mennä niin nopeasti, että sitä jossain vaiheessa havahtuu unesta todellisuuteen ja huomaa kasvukauden olevan täydessä loistossaan ja ruokaa piha ja metsä täynnä. Kaupassakaan ei enää tarvitsisi käydä.

Muistelen viime kesänä päättäneeni, etten seuraavalle kesälle ota niin paljoa kodin ulkopuolisia hommia, mutta kuinkas kävikään? Koulua on reilut kymmenen osaamispistettä tehtävänä, osaamisenhankintaa, pari leiriä (joista toinen jo ohi), kurssia, lisäksi muita hommia. Siinä ohessa pitäisi kerätä ja säilöä villiyrttejä, hoitaa kasvimaata ja tehdä kylvöjä, touhuta eläinten kanssa... No eipä käy aika pitkäksi. Jonkinlainen työlista täytyisi tehdä, jotta tekisin oikeat hommat oikeaan aikaan. 

Tiu osaa ottaa rennosti

Kasvimaa on edelleen aitaamatta ja se vähän ärsyttää. Kanat ovat aika hyvin malttaneet pysyä sieltä poissa ja hyvä niin, koska siellä on myös viiden 4H Kesäkerholaisen oma kasvimaapalsta ja harmittaisi kovasti, jos ne myllääntyisi. Toivon todella, että saisimme ensi kesäksi muillekin kylille Kesäkerhon, se lasten into kasvattaa omaa ruokaa itse on ihanaa katsottavaa.


Kasvimaan kanssa kävi vähän hassusti, tila nimittäin loppuu kesken. Joudun varmaan tekemään nurmikolle permapenkkejä, jotta saan lisää kasvutilaa. Multaa olen joutunut ostamaan, sillä kasvimaan multa on todella huonoa. Kunhan komposti alkaa tuottamaan ja permapenkit pääsee alulle, ei pitäisi mullasta olla puutetta. Hieman ristiriitaisin tuntein olen muoviin pakattua, kaukaa kuskattua multaa ostanut.

Helteet ovat koetelleet koiria viime päivät, onneksi nyt pitäisi helpottaa. Itse olen kestänyt ihmeen hyvin kuumuutta ja säilyttänyt aika hyvin toimintakykyni. Viime kesänä oli toisin. Liekkö nyt fyysinen kunto parempi ja maltan juoda enemmän. Koirien takia olen herännyt aamuyöstä, jotta saisivat viileämmällä kelillä riekkua ulkona. Päivät menee sitten nukkuessa. Varsinkin Veikka on sellainen Touhu-Jaakko, että ei osaa varoa kuumumistaan. 


Permakulttuuri-postaussarja odottaa inspiraatiota. Seuraavien kahden osan kirjoittamisen aloitin jo keväällä, mutta ovat sen verran laajoja aiheita, että vaativat aikaa kirjoittaa ja kuvata.

Kaiken kiireen ja touhun keskellä tunnen itseni onnellisemmaksi kuin koskaan. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kanojen pito omavaraisuuden näkökulmasta

Joukko omavaraisuusbloggareita päätti kirjoittaa yhdessä kanojen pidosta. Linkkaan muiden blogit alas, niin pääset lukemaan nekin ja saat kenties eri näkökulmia, ideoita ja ajatuksia. Suhteeni kanoihin omavaraistaloudessa on hieman ristiriitainen. En voi sanoa olevani kananmunien (tai kanojen) suhteen omavarainen, koska ostan kanojen rehun, kalkin, vitamiinit ja kuivikkeet. Lisäksi kanoilla on talvella lämpölamppu. Voi olla, että jos en aikaisemmin kanoja olisi ottanut, en niitä ottaisi nyt ollenkaan. Kananmunat on kuitenkin osa päivittäistä ruokavaliotani ja kanat ovat oikeasti minulle tärkeitä myöskin lemmikkeinä. Unohdun välillä kanojen seuraan pitkiksi ajoiksi... Koska en toistaiseksi kanoista halua luopua, tarkoitukseni on kasvattaa kanoille enemmän ravintoa talvenkin varalle. Kesällä ostorehun tarve vähenee huomattavasti, kun kanat etsivät ravintoa luonnosta. Talven varalle voin kuivata villiyrttejä, marjoja ja kerppuja, mutta ne ei yksinään riitä. Kun aloin suun

Mitä kuuluu?

 Pakko oli kaivaa vanha blogi esiin ja tulla kirjoittamaan, kun en enää jaksa puhuakaan, mutta ajatuksia pitäisi silti saada purkaa. Tänään lampaita hoitaessa iski lujaa vasten kasvoja viime aikojen tapahtumat.  Palokankaalla oli muutama viikko sitten tulipalo. Talo on asumiskelvoton. Tiitus-kissa ja yksi pentunsa eivät lopulta selvinneet palosta. Muistakin eläimistä Veikkaa lukuunottamatta olen joutunut luopumaan. Lampaita hyvästellessä tajusin, että arki jota olin rakentanut onkin nyt poissa ja pitäisi opetella elämään toisenlaista arkea, jossain muualla.  Nykyään päivät tuntuvat menevän vain töitä tehdessä. Vapaa-aika ei sano minulle enää mitään. Somessa roikkuminen on vaihtunut lukuisiin puhelinsoittoihin ja asioiden järjestelemisiin.  Epätietoisuus on koko ajan läsnä. Vakuutusyhtiöltä odotan vielä päätöstä. Mitä teen talon kanssa? Pääsenkö vielä joskus muuttamaan takaisin Palokankaalle? Haluanko? Pystynkö?  Pitäisi ostaa vaatteita, mutta miten se onkaan niin vaikeaa? Turhauttaa mi

7 vuotta sitten muutin maalle

7 vuotta sitten muutin Helsingistä Kangasniemelle äitini kotitilalle Lautakankaalle.  Tarkoitus oli suorittaa lähihoitajaopintojen kaksi viimeistä työharjoittelua Kangasniemen terveyskeskuksessa. Työharjoittelun jälkeen jäinkin sinne töihin, kävin keväällä tyhjentämässä Helsingistä opiskelijakämpän ja täällä sitä vielä ollaan, vaikka kovin moni sitä epäili. Minulla ei ollut autoa, ajokortista puhumattakaan, joten talven kuljin kirkonkylälle ensin n. 3 kilometriä valtatien vartta tarpoen ja loput linja-autolla. Kevään tullen linja-auto vaihtui polkupyörään. 15 kilometrin matka valtatietä sujui nopeammin pyörällä, kuin jalan ja linja-autolla. Nautin aikaisista aamuista pyörän selässä, eikä vesisateita pahemmin kohdalle osunut. Yhden kotimatkan muistan, kun oli vastatuuli ja teki mieli paiskata pyörä ojaan. Välillä hemmottelin itseäni taksikyydillä. Kaupasta lähti usein mukaan ruuan lisäksi mansikka-lime Juissia, Pringles-sipsejä ja mozzarellapakastepizzaa. Etenkin sitten, kun pikkusisko