Siirry pääsisältöön

Yhteispostaussarja: eteneminen ja puutarhani marjat

Jälleen on omavaraisbloggaajien yhteispostauksen aika. 
Tässä osassa kerron hieman etenemisistä ja puutarhani marjoista, kuten otsikkokin jo kertoo.

Toukokuu on ollut todella kiireinen ja stressiltäkään en ole välttynyt. Minulla oli kuuden viikon työharjoittelu ja näyttö, johon kasasin itselleni paineita. Niistä kuitenkin selvittiin kiitettävin arvosanoin, joten nyt voin hetkeksi huokaista (ja rynnätä kasvimaalle). Kesäkin toki menee opiskellessa, mutta ehkä ehdin myös nauttia kesästä.

Kasvimaalle olen saanut vasta sipulit ja kolme riviä perunaa. Työharjoittelu imi lähes kaiken mehun itsestäni, joten voimia ei juurikaan kotitöihin ja kasvimaalle jäänyt. Viime viikko taas oli rennompi, mutta huonoin aika kylvää tai istuttaa mitään. Kasvimaan olen kuitenkin viime viikolla saanut muokattua ja kitkettyä, joten ei viime viikko ihan turha ollut. Ja muutenkin vasta kesäkuun puolenvälin jälkeen on turvallisinta mitään hallanarkaa laittaakaan avomaalle. 

Pihan ja kasvimaan aitaaminen on ollut projektina ja on edelleen. Olen siis saanut hieman risuaitaa tehtyä, mutta siitäkin pitää osa pystytolpista vaihtaa, kun ne oli yllättäen lahoja. Eräästä poltettavaksi menevästä navetasta hain navetan ovet, joista haaveilen porttia talon nurkalle. Mielessäni on kuva suojaisasta puutarhasta ja ne ovet ovat juuri eikä melkein.

Kun kanat innostuivat hautomaan, ostin kymmenen ankanmunaa haudottavaksi. Nyt kanalassa lätystää maailman suloisimmat eläinlapset. Meinasin itkeä, kun ensimmäisen kerran näin vastakuoriutuneet ankanpojat kanaemon alla. Kana on hoitanut "lapsensa" hyvin ja muu parvi otti loppuenlopuksi mukisematta lapsoset vastaan. Nyt taas yksi kanoista hautoo ja annoin sille kuusi munaa, kun ei tyhjän pesän hautomisesta tullut loppua.

Kanilassa on neljä muutaman viikon ikäistä poikasta. Kahden naaraan odotin vielä synnyttävän, mutta taitavat olla tyhjiä.



Palokankaalle on muuttanut uusi koira, joka on niin hellyyttävä ja persoonallinen tapaus.


Ja niihin marjoihin!

Palokankaalla on ollut iso mansikkamaa, joka viime vuonna kynnettiin ja tänä vuonna olisi tarkoitus parantaa maata ja istuttaa uudet taimet. Oli tarkoitus jo keväällä, mutta taitaa siirtyä syksyyn. En tosin tiedä missä välissä syksyllä ehdin niitä istuttaa, sillä syksy näyttää tällä hetkellä todella kiireiseltä.


Mansikkamaa oli villiintynyt ja marjoja tuli todella vähän. Mansikkamaan perällä on tyrniä reilusti. Syksyllä napsinkin marjaisia oksia suoraan pakastimeen, niin marjojen irrottaminen oli paljon helpompaa jäisinä. Uusi mansikkamaa on hieman isompi, kuin yllä kuvassa. Rivejä tullee kahdeksasta kymmeneen, en vielä tiedä. Muoveja tai "kangasta" ei enää tule, vaan katteena toimii olki. Ostan lähituottajalta olkea, jossa ei ole korrenvahvistajaa käytetty. Luomuolki tahtoo olla kiven alla, sitä ostaisin mieluiten.

Herukkapensaita Palokankaalla oli muuttaessani viisi. Viime syksynä istutin yhden ja saa nähdä istutanko tänä vuonna lisää. Haluaisin ainakin valkoherukoita, sillä niistä tehdyt muffinsit on parhaita! 


Vadelmia istutin toissavuonna viisi taimea, mutta ne eivät lähteneet kasvuun. Nyt kaksi taimista pukkaa harvakseltaan lehtiä, mutta aika onnettomia ne on. Maurin Makeaa tulee tänä vuonna ainakin neljä taimea, saa nähdä jos saan hankittua enemmänkin ja muita lajikkeita. Keltaiset vadelmat olisi herkullisia.

Karhunvattua ei vielä ole, pitäisi käydä vanhemmilta pihistämässä pistokkaita. Karhunvattu on lempimarjojani. En vielä ole täysin päättänyt sen sijoituspaikkaa.

Pensasmustikoita haluaisin myös, sillä yhdestä pensaasta voi saada yllättävän ison sadon. Toistaiseksi se saa kuitenkin jäädä haaveeksi, sillä nyt on niin paljon kaikkea muuta.

Karviaispensaita minulla on useampi, mutta ne on todella huonossa kunnossa ja tekivät viime vuonnakin vain muutaman hassun marjan. Todennäköisesti kaivan pensaat ylös ja hankin uudet, sitten joskus.

Muiden bloggaajien tekstit löydät alla olevista linkeistä:



Kommentit

  1. Onnittelut uudesta karvanaama- ja läpsyjalka-asukkaista sekä onnistuneesta työharjoittelusta ja näytöstä!

    Oisko siellä mansikkamaalla villiintymisen myötä mansikat päässeet rönsyyntymään liikaa ja eivät siksi marjo kunnolla? Mansikkamaa on varmaan pelastettavissa vielä jos joudat sinne hieman harventamaan ja lannoittamaan uudelle sadolle mahkuja ;)

    Viime vuonna oli radiossa joku puutarhaohjelma, jonne ihmiset soitteli ja puutarhaihmiset vastailivat. Siellä joku vinkkasi tyrneistä juuri tuosta, että kannattaa pakastaa oksat marjoineen, niin pääsee helpommalla, mutta siihen puutarhaihmiset heti yhteen ääneen kirkumaan, että ei, ei eiiii! Älkää hyvät ihmiset sitä tehkö, se tapaa tulevat sadot, joten ajattelin sulle tuosta mainita. Se oksien katkominen ei vissiin ole lainkaan suotavaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se mansikkamaa on jo kynnetty eli enää ei voi muuta kuin istuttaa uudet taimet.
      Tuo tyrnien leikkaamisen haitta on tiedossa, mutta niin monta puuta, että jo karsimismielessä leikkaan.

      Poista
  2. Tämän vuoden aihe tuntuu olevan todella vanhentuneen mansikkamaan uusiminen. Monella on se ohjelmassa. Eipä silti ihme, sillä omat mansikat ovat ihan eri kategoriassa kuin tavalliset ostomansikat. Kaikilla ei ole mahdollisuutta ostaa luomumansikoita, jotka myös ostettuina ihania.

    VastaaPoista
  3. Onpas iso mansikkamaa!:) ja ihania eläimiä..

    VastaaPoista
  4. Meillä on vanhojen ja villien marjapensaiden sato parantunut lannoittamalla ne (rautakangella reikä, jonne lannoite) ja leikkaamalla. Voisiko sama tepsiä siellä?

    Itse olen suosinut syysistutuksia, koska kasteluntarve on pienempi ja taimet saa edullisesti syysalesta ;)

    VastaaPoista
  5. Meillä on ollut myös joskus kanan hautomia ankkoja. Emokana oli ihan hädissään, kun sen lapset luttasivat jatkuvasti vedessä.
    Meillä ei tullut kani tiineeksi lukuisista yrityksistä huolimatta. Tosi harmi, kun nyt jäämme ilman kanin lihaa.

    VastaaPoista
  6. Isännällä on vielä kanien häkit tekemättä. Osittain luultavasti sen vuoksi, että työlistalla on ollut vaikka mitä muutakin. Taidan tehdä epäreilusti ja näytellä sun kanin poikasten kuvia lapsille, että nekin pyytävät isiltä kanin häkkejä. Jos ne vaikka niin edistyisivät. :)

    Kumpa meilläkin olisi noin iso mansikkamaa!

    VastaaPoista
  7. Ankanpoikasia söötimpiä otuksia saa kyllä hakea <3 Ja muistelenko nähneeni oikein instassa tai jossain, että uusin koiratulokas olisi laumis-mix? Mulla ihan sydän sulaa noille laumanvartijoille, meilläkin sellainen harkinnassa. Tosin vasta sitten, kun piha on aidattu ja tuo meidän sairasteleva pappakoirakin on aika päästää ajasta ikuisuuteen. Mutta kuume ei ainakaan vähene tuollaisista kuvista :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu on laumis-mix. Herkkäsieluinen, oman arvonsa tunteva, omia polkujaan kulkeva halinalle kuvaa ehkä parhaiten tätä koiraa.

      Poista
  8. Ihanan kokoinen mansikkamaa - ja laajenee entisestään! Hieman viherrän täällä... ;)

    Onnea uusista tulokkaista! Tämä ei helpottanut omaa koirakuumettani lainkaan.... :)

    Aurinkoista kesäkuuta sinulle! <3

    VastaaPoista
  9. Mun karviaismarjapensaat tuottavat ihan hyvin, mutta kanat syövät kaikki alaoksilta ja ne mihin ne ei yletä niin kukko ystävällisesti tiputtelee niille alemmas. Ihan ylimmäiset jää mulle :D Ihania pupunpoikasia teillä <3

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahduta minua kommentilla!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kanojen pito omavaraisuuden näkökulmasta

Joukko omavaraisuusbloggareita päätti kirjoittaa yhdessä kanojen pidosta. Linkkaan muiden blogit alas, niin pääset lukemaan nekin ja saat kenties eri näkökulmia, ideoita ja ajatuksia. Suhteeni kanoihin omavaraistaloudessa on hieman ristiriitainen. En voi sanoa olevani kananmunien (tai kanojen) suhteen omavarainen, koska ostan kanojen rehun, kalkin, vitamiinit ja kuivikkeet. Lisäksi kanoilla on talvella lämpölamppu. Voi olla, että jos en aikaisemmin kanoja olisi ottanut, en niitä ottaisi nyt ollenkaan. Kananmunat on kuitenkin osa päivittäistä ruokavaliotani ja kanat ovat oikeasti minulle tärkeitä myöskin lemmikkeinä. Unohdun välillä kanojen seuraan pitkiksi ajoiksi... Koska en toistaiseksi kanoista halua luopua, tarkoitukseni on kasvattaa kanoille enemmän ravintoa talvenkin varalle. Kesällä ostorehun tarve vähenee huomattavasti, kun kanat etsivät ravintoa luonnosta. Talven varalle voin kuivata villiyrttejä, marjoja ja kerppuja, mutta ne ei yksinään riitä. Kun aloin suun

Mitä kuuluu?

 Pakko oli kaivaa vanha blogi esiin ja tulla kirjoittamaan, kun en enää jaksa puhuakaan, mutta ajatuksia pitäisi silti saada purkaa. Tänään lampaita hoitaessa iski lujaa vasten kasvoja viime aikojen tapahtumat.  Palokankaalla oli muutama viikko sitten tulipalo. Talo on asumiskelvoton. Tiitus-kissa ja yksi pentunsa eivät lopulta selvinneet palosta. Muistakin eläimistä Veikkaa lukuunottamatta olen joutunut luopumaan. Lampaita hyvästellessä tajusin, että arki jota olin rakentanut onkin nyt poissa ja pitäisi opetella elämään toisenlaista arkea, jossain muualla.  Nykyään päivät tuntuvat menevän vain töitä tehdessä. Vapaa-aika ei sano minulle enää mitään. Somessa roikkuminen on vaihtunut lukuisiin puhelinsoittoihin ja asioiden järjestelemisiin.  Epätietoisuus on koko ajan läsnä. Vakuutusyhtiöltä odotan vielä päätöstä. Mitä teen talon kanssa? Pääsenkö vielä joskus muuttamaan takaisin Palokankaalle? Haluanko? Pystynkö?  Pitäisi ostaa vaatteita, mutta miten se onkaan niin vaikeaa? Turhauttaa mi

7 vuotta sitten muutin maalle

7 vuotta sitten muutin Helsingistä Kangasniemelle äitini kotitilalle Lautakankaalle.  Tarkoitus oli suorittaa lähihoitajaopintojen kaksi viimeistä työharjoittelua Kangasniemen terveyskeskuksessa. Työharjoittelun jälkeen jäinkin sinne töihin, kävin keväällä tyhjentämässä Helsingistä opiskelijakämpän ja täällä sitä vielä ollaan, vaikka kovin moni sitä epäili. Minulla ei ollut autoa, ajokortista puhumattakaan, joten talven kuljin kirkonkylälle ensin n. 3 kilometriä valtatien vartta tarpoen ja loput linja-autolla. Kevään tullen linja-auto vaihtui polkupyörään. 15 kilometrin matka valtatietä sujui nopeammin pyörällä, kuin jalan ja linja-autolla. Nautin aikaisista aamuista pyörän selässä, eikä vesisateita pahemmin kohdalle osunut. Yhden kotimatkan muistan, kun oli vastatuuli ja teki mieli paiskata pyörä ojaan. Välillä hemmottelin itseäni taksikyydillä. Kaupasta lähti usein mukaan ruuan lisäksi mansikka-lime Juissia, Pringles-sipsejä ja mozzarellapakastepizzaa. Etenkin sitten, kun pikkusisko