Siirry pääsisältöön

Mitä kuuluu?


 Pakko oli kaivaa vanha blogi esiin ja tulla kirjoittamaan, kun en enää jaksa puhuakaan, mutta ajatuksia pitäisi silti saada purkaa.

Tänään lampaita hoitaessa iski lujaa vasten kasvoja viime aikojen tapahtumat. 

Palokankaalla oli muutama viikko sitten tulipalo. Talo on asumiskelvoton. Tiitus-kissa ja yksi pentunsa eivät lopulta selvinneet palosta. Muistakin eläimistä Veikkaa lukuunottamatta olen joutunut luopumaan.

Lampaita hyvästellessä tajusin, että arki jota olin rakentanut onkin nyt poissa ja pitäisi opetella elämään toisenlaista arkea, jossain muualla. 

Nykyään päivät tuntuvat menevän vain töitä tehdessä. Vapaa-aika ei sano minulle enää mitään. Somessa roikkuminen on vaihtunut lukuisiin puhelinsoittoihin ja asioiden järjestelemisiin. 

Epätietoisuus on koko ajan läsnä. Vakuutusyhtiöltä odotan vielä päätöstä. Mitä teen talon kanssa? Pääsenkö vielä joskus muuttamaan takaisin Palokankaalle? Haluanko? Pystynkö? 

Pitäisi ostaa vaatteita, mutta miten se onkaan niin vaikeaa? Turhauttaa miten paljon tavaraa meni palon takia "hukkaan". Olin vasta vuoden alussa ostanut uusia huonekaluja, kuten sängyn, remontoinut keittiötä... 

Kohta pitäisi alkaa ostaa uuteen asuntoon kalusteita. Sekin tuntuu niin vaikealta. En tiedä kauan tulen siellä asumaan ja missä ja miten sen jälkeen. 

Maalla asuminen on tuonut turvallisuuden tunnetta varsinkin viime vuosina. Omalla tontilla voi hengittää vapaasti ja voi olla riippumaton kaupoista. Voi olla "eristyksissä", mutta silti on vapaus liikkua. Noh, jatkossa sitten näin ei ole. 

Jos jotain hyvää tulipalossa oli, niin se on saanut monet ajattelemaan paloturvallisuutta ja omia toimintatapoja. 

Palo sai todennäköisimmin alkunsa läppärin laturista. Käsi ylös, kuinka moni pitää läppärin laturia seinässä? Tai jotain muuta piuhaa? Minä en ainakaan pidä enää. 

Tiedän nyt myös vastauksen kysymykseen "mitä pelastaisit palavasta talosta?". 

- En mitään. Yritin kyllä saada kissoja turvaan, mutta olisin jäänyt sinne itsekin. Ei puhettakaan, että olisin alkanut etsimään tietokonetta, valokuvia, passia tai mitään muutakaan. 

Kissojen jättäminen tuntui todella pahalta ja saatoin vain toivoa, että palokunta vielä ehtisi ne pelastamaan. Olisi ollut idioottimaista jäädä sisälle niitä etsimään, kun näki yhtään mitään vain 20cm lattianrajasta. 

Ensimmäisenä yönä palon jälkeen näin unta, että vanhempien luona, jossa olin yötä, syttyi tulipalo. Toisena yönä en sitten nukkunutkaan juuri lainkaan. 

Palohälytin lakkasi soimasta korvissa onneksi hiljalleen, vaikka vielä välillä saatan sen kuulla. Tulen näkeminen esimerkiksi kuvissa saa kavahtamaan. Sähköjohtoja tulee irroitettua seinistä vähän pakonomaisestikin. Puhelinta en uskalla ladata kuin vähän kerrassaan, eikä puhettakaan, että torkkuisin vaikka päiväunet sillä aikaa. 

Onneksi tällä hetkellä elämässä on myös asioita, jotka tuovat iloa ja saavat onnelliseksi, vaikka niihinkin tämä tilanne vaikuttaa ja tulee vaikuttamaan vielä pitkään. 

 

Kommentit

  1. Voi ei! Kodin menettäminen on hirveä asia. En voi muuta kuin pahoitella ja toivoa kaikkea hyvää elämääsi!

    VastaaPoista
  2. Aivan kamalaa! Oikein paljon jaksamista sinne

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahduta minua kommentilla!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kanojen pito omavaraisuuden näkökulmasta

Joukko omavaraisuusbloggareita päätti kirjoittaa yhdessä kanojen pidosta. Linkkaan muiden blogit alas, niin pääset lukemaan nekin ja saat kenties eri näkökulmia, ideoita ja ajatuksia. Suhteeni kanoihin omavaraistaloudessa on hieman ristiriitainen. En voi sanoa olevani kananmunien (tai kanojen) suhteen omavarainen, koska ostan kanojen rehun, kalkin, vitamiinit ja kuivikkeet. Lisäksi kanoilla on talvella lämpölamppu. Voi olla, että jos en aikaisemmin kanoja olisi ottanut, en niitä ottaisi nyt ollenkaan. Kananmunat on kuitenkin osa päivittäistä ruokavaliotani ja kanat ovat oikeasti minulle tärkeitä myöskin lemmikkeinä. Unohdun välillä kanojen seuraan pitkiksi ajoiksi... Koska en toistaiseksi kanoista halua luopua, tarkoitukseni on kasvattaa kanoille enemmän ravintoa talvenkin varalle. Kesällä ostorehun tarve vähenee huomattavasti, kun kanat etsivät ravintoa luonnosta. Talven varalle voin kuivata villiyrttejä, marjoja ja kerppuja, mutta ne ei yksinään riitä. Kun aloin suun

7 vuotta sitten muutin maalle

7 vuotta sitten muutin Helsingistä Kangasniemelle äitini kotitilalle Lautakankaalle.  Tarkoitus oli suorittaa lähihoitajaopintojen kaksi viimeistä työharjoittelua Kangasniemen terveyskeskuksessa. Työharjoittelun jälkeen jäinkin sinne töihin, kävin keväällä tyhjentämässä Helsingistä opiskelijakämpän ja täällä sitä vielä ollaan, vaikka kovin moni sitä epäili. Minulla ei ollut autoa, ajokortista puhumattakaan, joten talven kuljin kirkonkylälle ensin n. 3 kilometriä valtatien vartta tarpoen ja loput linja-autolla. Kevään tullen linja-auto vaihtui polkupyörään. 15 kilometrin matka valtatietä sujui nopeammin pyörällä, kuin jalan ja linja-autolla. Nautin aikaisista aamuista pyörän selässä, eikä vesisateita pahemmin kohdalle osunut. Yhden kotimatkan muistan, kun oli vastatuuli ja teki mieli paiskata pyörä ojaan. Välillä hemmottelin itseäni taksikyydillä. Kaupasta lähti usein mukaan ruuan lisäksi mansikka-lime Juissia, Pringles-sipsejä ja mozzarellapakastepizzaa. Etenkin sitten, kun pikkusisko