Siirry pääsisältöön

Kirjoittajasta

Olen 24-vuotias entinen helsinkiläinen, joka päätti lopettaa sitkuttelun ja elää unelmaansa maalla. Vuonna 2015 muutin äitini kotitilalle Lautakankaalle. Ehdin myös asua vuokralla maatilalla, ennen kuin löysin oman punamultaisen mummonmökkini.

Kirjoitan arjesta omalla Palokankaan pientilallani. Mukana häärii sekalainen joukko koiria, kissoja, kaneja ja kanoja, sekä jossain vaiheessa toivottavasti myös muita eläimiä. Tilalla on tarkoitus toteuttaa omavaraista elämäntapaa niissä määrin, mihin rahkeeni riittävät. 

Kommentit

Lähetä kommentti

Ilahduta minua kommentilla!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kanojen pito omavaraisuuden näkökulmasta

Joukko omavaraisuusbloggareita päätti kirjoittaa yhdessä kanojen pidosta. Linkkaan muiden blogit alas, niin pääset lukemaan nekin ja saat kenties eri näkökulmia, ideoita ja ajatuksia. Suhteeni kanoihin omavaraistaloudessa on hieman ristiriitainen. En voi sanoa olevani kananmunien (tai kanojen) suhteen omavarainen, koska ostan kanojen rehun, kalkin, vitamiinit ja kuivikkeet. Lisäksi kanoilla on talvella lämpölamppu. Voi olla, että jos en aikaisemmin kanoja olisi ottanut, en niitä ottaisi nyt ollenkaan. Kananmunat on kuitenkin osa päivittäistä ruokavaliotani ja kanat ovat oikeasti minulle tärkeitä myöskin lemmikkeinä. Unohdun välillä kanojen seuraan pitkiksi ajoiksi... Koska en toistaiseksi kanoista halua luopua, tarkoitukseni on kasvattaa kanoille enemmän ravintoa talvenkin varalle. Kesällä ostorehun tarve vähenee huomattavasti, kun kanat etsivät ravintoa luonnosta. Talven varalle voin kuivata villiyrttejä, marjoja ja kerppuja, mutta ne ei yksinään riitä. Kun aloin suun
4 kommenttia
Lue lisää

Mitä kuuluu?

 Pakko oli kaivaa vanha blogi esiin ja tulla kirjoittamaan, kun en enää jaksa puhuakaan, mutta ajatuksia pitäisi silti saada purkaa. Tänään lampaita hoitaessa iski lujaa vasten kasvoja viime aikojen tapahtumat.  Palokankaalla oli muutama viikko sitten tulipalo. Talo on asumiskelvoton. Tiitus-kissa ja yksi pentunsa eivät lopulta selvinneet palosta. Muistakin eläimistä Veikkaa lukuunottamatta olen joutunut luopumaan. Lampaita hyvästellessä tajusin, että arki jota olin rakentanut onkin nyt poissa ja pitäisi opetella elämään toisenlaista arkea, jossain muualla.  Nykyään päivät tuntuvat menevän vain töitä tehdessä. Vapaa-aika ei sano minulle enää mitään. Somessa roikkuminen on vaihtunut lukuisiin puhelinsoittoihin ja asioiden järjestelemisiin.  Epätietoisuus on koko ajan läsnä. Vakuutusyhtiöltä odotan vielä päätöstä. Mitä teen talon kanssa? Pääsenkö vielä joskus muuttamaan takaisin Palokankaalle? Haluanko? Pystynkö?  Pitäisi ostaa vaatteita, mutta miten se onkaan niin vaikeaa? Turhauttaa mi
3 kommenttia
Lue lisää

7 vuotta sitten muutin maalle

7 vuotta sitten muutin Helsingistä Kangasniemelle äitini kotitilalle Lautakankaalle.  Tarkoitus oli suorittaa lähihoitajaopintojen kaksi viimeistä työharjoittelua Kangasniemen terveyskeskuksessa. Työharjoittelun jälkeen jäinkin sinne töihin, kävin keväällä tyhjentämässä Helsingistä opiskelijakämpän ja täällä sitä vielä ollaan, vaikka kovin moni sitä epäili. Minulla ei ollut autoa, ajokortista puhumattakaan, joten talven kuljin kirkonkylälle ensin n. 3 kilometriä valtatien vartta tarpoen ja loput linja-autolla. Kevään tullen linja-auto vaihtui polkupyörään. 15 kilometrin matka valtatietä sujui nopeammin pyörällä, kuin jalan ja linja-autolla. Nautin aikaisista aamuista pyörän selässä, eikä vesisateita pahemmin kohdalle osunut. Yhden kotimatkan muistan, kun oli vastatuuli ja teki mieli paiskata pyörä ojaan. Välillä hemmottelin itseäni taksikyydillä. Kaupasta lähti usein mukaan ruuan lisäksi mansikka-lime Juissia, Pringles-sipsejä ja mozzarellapakastepizzaa. Etenkin sitten, kun pikkusisko
2 kommenttia
Lue lisää